Vinski neljäs ja Meeri kuudes SM-pitkällä Saarijärvellä

Navin nuorille hienoja sijoituksia viikonlopun SM-pitkän matkan kisoissa Saarijärven Lannevedellä.

Vinski Malinen suunnisti H18 -sarjassa neljänneksi ja Meeri Kurttila D15-sarjan kuudenneksi.  Kuvat lauantain karsinnoista.

Mitaleille ylsivät H75-sarjassa toiseksi sijoittunut Jorma Hyyryläinen ja D80-sarjassa kolmanneksi sijoittunut Leena Piskonen.

Vinski kommentoi kisan menneen hyvin, vaikka pitkällä välillä seiskarastilla huonommalla reitinvalinnalla hävisikin pari minuuttia. Muutamalla muullakin rastilla oli hieman epävarmuutta. ”Vaikka mitali jäi vain reilun puolen minuutin päähän, sijoitukseen voi olla tyytyväinen”, totesi Vinski.

Meeri oli kisan puoliväliin saakka kärkivauhdissa, mutta katsoi 6.rastilla väärää rastikoodia ja kävi oikealla rastilla useamman kerran. ”Onneksi sain lopussa kuitenkin homman kasaan, mutta kun mitalia tavoittelin, niin kuudes sija ei tällä hetkellä lohduta” , harmitteli Meeri kisan jälkeen.

Joonas Ahola kilpaili miesten pääsarjassa kärkikymmenikössä aina loppulenkille saakka, mutta joutui useamman peräkkäisen kolhun saattelemana jättämään kilpailun viimeisillä kilometreillä kesken.

”Suunnistus kyllä sujui kohtalaisen hyvin, vaikka kivinen maastopohja toi oman haasteensa rytmissä pysymiseen. Jo alkumatkasta pyöräytin nilkkaa ja kun se sattui jo kolmannen kerran ja löin vielä polven kiveen, katsoin parhaaksi keskeyttää, ennen kuin päivästä tulee vielä tummempi”, Joonas totesi. ”Pitäisi tietysti pystyä hallitsemaan kaikenlaiset olosuhteet, mutta on sen verran tärkeitä startteja edessä seuraavina viikkoina, että tällä kertaa parempi näin”, pohti Joonas lopuksi.

 

Kuva: Oskari Aumo

 

Kuva: Leena Aijasaho